KKO:1984-II-47
- Asiasanat
- Vahingonkorvaus - Korvauksen sovitteluEnnakkoperintälaki
- Tapausvuosi
- 1984
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R 83/273
- Taltio
- 3461/83
- Esittelypäivä
Ään.
Osakeyhtiö oli maksuvaikeuksien vuoksi jättänyt valtiolle suorittamatta veronpidätyksiä. Yhtiön toimitusjohtaja, joka myös oli hallituksen puheenjohtaja, ja maksuliikkeestä vastaava konttoripäällikkö, joka oli hallituksen jäsen, olivat yhtiön toiminnan jatkamiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi pyrkineet taloudellisesti tervehdyttämään yhtiötä ja neuvotelleet veroveloista veroviranomaisten kanssa edustamatta itselleen tai toisille etua. Kun verovelkoja vastaava vahingonkorvausvelvollisuus olisi merkinnyt noille henkilöille kohtuutonta ilmeisesti elinikäistä rasitusta, vahingonkorvauksen sovitteluun katsottiin olevan VahL 2 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetut erityiset syyt.
III-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Vaatimukset Kokkolan RO:ssa
Virallisen syyttäjän vaadittua A:lle ja B:lle rangaistusta jatketusta ennakkoperintälain säännösten rikkomisesta Vaasan lääninverovirasto oli yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen sekä vaatinut A:n ja B:n velvoittamista suorittamaan vahingonkorvauksena 2.10.1978 konkurssiin asetetun X OY:n maksamatta olevat seuraavia kuukausia koskevat ennakonpidätykset: vuoden 1977 tammikuulta 179.306,45 markkaa, toukokuulta 189.896,80 markkaa, kesäkuulta 367.022,20 markkaa, heinäkuulta 190.439,30 markkaa ja elokuulta 188.981,09 markkaa sekä vuoden 1978 tammikuulta 50.000 markkaa, helmikuulta 244.856 markkaa, maaliskuulta 136.417 markkaa, huhtikuulta 116.873 markkaa, toukokuulta 110.105 markkaa, heinäkuulta 219.064 markkaa ja elokuulta 64.436 markkaa eli yhteensä 2.057.396,84 markkaa 5 prosentin korkoineen 20.1.1981 lukien sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista.
RO:n päätös 20.1.1981
RO oli päätöksessään katsonut A:n X Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä ja B:n yhtiön hallituksen jäsenenä laiminlyöneen määräajassa tilittää valtiolle yhteensä 2.057.396,84 markan suuruiset ennakonpidätykset, jotka oli toimitettu yhtiön työntekijöilleen vuoden 1977 tammikuun ja vuoden 1978 elokuun väliseltä ajalta maksamista palkoista.
Sen vuoksi RO oli, tuomitessaan A:n ja B:n 20.2.1977 -2.10.1978 tehdystä jatketusta ennakkoperintälain säännösten rikkomisesta sakkorangaistukseen velvoittanut A:n suorittamaan Vaasan lääninverovirastolle valtiolle tilittämättä jätetyistä ennakonpidätyksistä 1.300.000 markkaa ja B:n yhteisvastuullisesti A:n kanssa mainituista ennakonpidätyksissä 300.000 markkaa, mikäli kysymyksessä olevia saatavia ei saatu perityksi hallinnollista tietä X Oy:n konkurssipesästä, sekä velvoittanut A:n ja B:n korvaamaan Vaasan lääninveroviraston kohtuulliseksi harkitut oikeudenkäyntikulut 1.000 markalla.
Vaasan HO:n päätös 8.2.1983
HO, jonka tutkittavaksi lääninverovirasto, A ja B olivat saattaneet jutun oli, hyläten syytteen vanhentuneena, katsonut, etteivät A ja B olleet esittäneet sellaisia erityisiä syitä, joiden nojalla korvausta voidaan harkinnanvaraisesti alentaa.
Sen vuoksi HO oli velvoittanut heidät yhteisvastuullisesti suorittamaan valtiolle korvaukseksi tilittämättä jätetyistä ennakonpidätyksistä 2.057.396,84 markkaa 5 prosentin korkoineen vaatimuksen esittämispäivästä 20.1.1981 lukien. Tuomituista korvauksista oli vähennettävä, mitä niistä ehkä oli yhtiön konkurssipesästä valtiolle suoritettu tai hallinnollista tietä saatu perityksi. A ja B velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan Vaasan lääninveroviraston kulut HO:ssa 300 markalla.
KORKEIN OIKEUS
Pyytäen valituslupaa A ja B hakivat muutosta HO:n tuomioon vaatien tuomitun vahingonkorvausvelvollisuuden poistamista tai ainakin sen alentamista sovittelemalla. A pyysi korvauksen alentamista 5.000 markkaan.
KKO myönsi 16.6.1983 A:lle ja B:lle heidän pyytämänsä valitusluvan ja samalla määräsi, ettei HO:n ratkaisua ollut toistaiseksi pantava täytäntöön tai, mikäli täytäntöönpano jo oli alkanut, ettei sitä ollut jatkettava.
Virallinen syyttäjä ja Vaasan lääninverovirasto antoivat muutoksenhakemuksen johdosta niiltä pyydetyt vastaukset katsoen, ettei ollut erityisiä syitä vahingonkorvauksen alentamiseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
A on toiminut osakeyhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. B on ollut konttoripäällikkö ja hallituksen jäsen ja hän on toimensa puolesta sekä A:n sairauden johdosta enenevässä määrin joutunut vastaamaan yhtiön maksuliikkeestä. Jättämällä yhtiön maksamista palkoista tehtyjä veronpidätyksiä suorittamatta valtiolle he ovat tahallisesti toimineet ennakkoperintälain 63 §:n vastaisesti. Tämän perusteella he ovat velvolliset maksamaan valtiolle vahingonkorvausta.
Osakeyhtiön tilitettävää veronpidätystä on jäänyt suorittamatta kaikkiaan 2.057.396,84 markkaa, mikä teon tahallisuus huomioon ottaen on korvattava täysin, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta. Tilitettävien veronpidätysten suorittamisen laiminlyönti on tapahtunut yhtiön maksukyvyttömyyden johdosta. Kun maksuvaikeudet ovat ilmenneet, A ja B ovat yrittäneet selvittää tilanteen yhteisymmärryksessä veroviranomaisten kanssa ja luoda edellytyksiä toiminnan jatkamiselle ja siten työpaikkojen säilyttämiselle, ensin yksin ja sitten yhtiötä taloudellisesti tervehdyttämään otetun konsulttiyrityksen kanssa. Mikään jutussa ei viittaa siihen, että A tai B olisi tuona aikana yrittänyt asiattomasti suosia itseään tai toisia. Kun yhtiön taloudellinen tilanne ei noiden toimenpiteiden vuoksi kuitenkaan ollut parantunut, oli verovelka tuona aikana huomattavasti kasvanut. Koko määrän maksaminen korkoineen olisi A:lle ja B:lle yhteisestikin ilmeisesti mahdotonta. He jäisivät vahingonkorvausvelan rasittamiksi hyvin pitkäksi aikaa ja luultavasti loppuiäkseen ja ulosmittauskelpoisten varallisuuskohteiden hankkiminen tulisi heille niin ollen mahdottomaksi. Näissä olosuhteissa vahingonkorvauksen sovitteleminen vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla on perusteltua. Kohtuullisena määränä KKO pitää A:n osalta 500.000 ja B:n osalta 300.000 markkaa.
Päätöslauselma
A ja B velvoitetaan suorittamaan vahingonkorvausta valtiolle, A 500.000 markkaa ja B 300.000 markkaa, mihin jälkimmäiseen määrään asti korvausvelvollisuus on yhteisvastuullinen A:n ja B:n kesken. Korvausmäärille on suoritettava HO:n päätöksessä mainittu korko. Korvausta ei kuitenkaan ole velvollisuus suorittaa enempää kuin mitä hallinnollista tietä tai yhtiön konkurssipesästä tilittämättä jätettyjen ennakonpidätysten suorittamiseen ehkä perityksi saadun määrän jälkeen valtiolla on enää niistä saatavaa. Muilta osin HO:n päätöstä ei muuteta. Samalla raukeaa jutussa 16.6.1983 annettu täytäntöönpanon kieltomääräys. Jutun lopputulokseen nähden Vaasan lääninverovirasto saa pitää sillä vastauksen antamisesta täällä olleet kulut vahinkonaan.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Jutun esittelijän mietintö kuului: KKO katsonee ratkaisunsa perusteluiksi, että A on ollut yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. B:n vastuunalueena konttoripäällikkönä ovat olleet yhtiön talousasiat. B on ollut vuodesta 1976 lähtien yhtiön hallituksen jäsen ja prokuristi. A:n ollessa sairauden takia ajoittain kykenemätön hoitamaan tehtäviään B on tiedottanut hänelle yhtiön tilanteesta. A ja B ovat molemmat kokonaisvastuussa yhtiön asioiden hoidosta.
Jättämällä ennakonpidätykset suorittamatta A ja B ovat aiheuttaneet tahallisesti valtiolle vahinkoa suorittamatta jääneiden ennakonpidätysten määrän. Lääninverovirasto on valtion edustajana hyväksynyt maksusuunnitelman, jonka mukaan yhtiö suorittaisi myöhästyneet ennakonpidätykset. Laiminlyötyjen ennakonpidätysten suorittamisesta on lääninveroviraston ja yhtiön edustajina toimineiden A:n ja B:n välillä käyty useita neuvotteluja. Yhtiö on vuoden 1977 loppupuolella palkannut konsulttiyhtiön laatimaan sille talouden tervehdyttämisohjelmaa. Tervehdyttämistoimenpiteiden epäonnistuttua yhtiö on asetettu konkurssiin 2.10.1978.
Lääninverovirasto ei menettelemällä edellä kerrotulla tavalla ole luopunut täysimääräisistä korvausvaatimuksistaan. Menettelyä ei myöskään voida pitää vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaisena myötävaikuttamisena vahinkoon.
A:n ja B:n syyksi luettu rikos siitä huolimatta, että säännönmukaisen rangaistusasteikon mukaan siitä voidaan tuomita vain sakkorangaistus ja että syyteoikeus on heidän osaltaan vanhentunut, loukkaa tärkeää yhteiskunnallista etua. Sen vuoksi rikosta ei voitane pitää sellaisenaan niin vähäisenä, että sillä tahallaan aiheutetun vahingon korvaamista olisi erityisistä syistä vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla soviteltava.
Tämän vuoksi KKO ei muuttane HO:n päätöstä. Samalla raukeaa jutussa 16.6.1983 annettu täytäntöönpanokieltomääräys. Asian laatuun nähden lääninverovirasto saa pitää vahinkonaan sille täällä vastauksen antamisesta aiheutuneet kulut.
Oikeusneuvos Portin: Jutun tosiseikaston osalta olen KKO:n päätöksestä ilmenevällä kannalla. Veronpidätysten suorittamisen laiminlyönti on tapahtunut päätöksessä mainituissa olosuhteissa. Edelleen olen ottanut huomioon, että veronpidätykset erääntyvät myöhemmin kuin palkat. Jos työnantaja maksaisi työntekijöilleen vain osan heille kuuluvista nettopalkoista yrityksen toiminta päättyisi pian. Jos työnantaja sanoisi irti työntekijöitä säästääkseen rahaa vastaisia veronpidätyksiä varten, toiminta niin ikään todennäköisesti tyrehtyisi ja mikäli saneeraus onnistuisi työnantaja saattaisi joutua korvausvelvolliseksi perusteettomien irtisanomisten johdosta. Näillä perusteilla en pidä A:n ja B:n tekoja tahallisina. Enemmistön mainitsemilla perusteilla sovittelen A:n ja B:n maksettavat korvaukset vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen nojalla. Lopputuloksen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.
Oikeusneuvos Miettinen: A ja B ovat jättämällä ennakonpidätyksiä tammikuun 1977 ja elokuun 1978 väliseltä ajalta suorittamatta yhteensä 2.057.396,84 markkaa tahallisesti aiheuttaneet valtiolle vahinkoa. He ovat näin ollen vastuussa tuon vahingon korvaamisesta siltä osin kuin valtiolla on ennakonpidätyksistä hallinnollista tietä ja yhtiön konkurssipesästä kertyneiden varojen lisäksi vielä saatavaa. Tämän saatavan suuruus on jutussa esitetyn selvityksen mukaan todennäköisesti enintään 700.000 markkaa. A:n ja B:n varallisuussuhteista esitetty selvitys ei osoita, että vahingonkorvauksen maksaminen olisi heille ilmeisesti mahdotonta, vaikkakin velasta aiheutuva rasitus saattaisi olla pitkäaikainen. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon vahingon aiheuttaneen tahallisen teon laadun ja laajuuden, katson, ettei ole sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella olisi kohtuullista vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla alentaa korvauksia. Lykkäämällä maksettaviksi erääntyneiden ennakonpidätysten perimistä sen sijaan, että yhtiö olisi heti haettu konkurssiin, veroviranomaiset eivät ole myötävaikuttaneet vahinkoon sanotun lain 6 luvun 1 §:ssä tarkoitetuin tavoin. Näillä perusteilla jätän HO:n tuomion lopputuloksen pysyväksi. Täytäntöönpanokiellon raukeamista ja vastauskuluja koskevilta osin olen päätöslauselmasta ilmenevällä kannalla.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Miettinen, Saarni-Rytkölä, Portin ja Ketola sekä ylimääräinen oikeusneuvos Hagman.